Sivut

keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Pelicans-hyökkääjät syyskaudella osa 1


Syyskauden pelit on yhtä peliä vaille paketissa ja on taas aika arvioida pelaajien esityksiä kauden ensimmäisellä puoliskolla. Maalivahdit ja puolustajat on jo käsitelty, joten vuorossa ”enää” hyökkääjät. Arvionnissa kaikki hyökkääjät, ketkä ovat Pelicans-paidan päälle pukeneet alkukaudella. 19 eri pelaajaa on viilettänyt lahtelaisten hyökkäyksessä alkukaudella, joten on melkein välttämätöntä jakaa arvioinnit osiin. Lähdetään liikenteeseen kolmesta pelaajasta. Pelaajien pelinumeron mukaan ensimmäisinä vuorossa ovat Janne Ritamäki, Angelo Esposito sekä Miikka Männikkö.

Angelo Esposito ei ole lunastanut häneen kohdistuneita suuria odotuksia.

Suluissa ottelut, maalit, syötöt, pisteet, plus-miinuspisteet, rangaistusminuutit sekä peliaika.


6 Janne Ritamäki
(23, 3+2=5, -5, 14, 9.59)

Odotukset kauteen lähdettäessä olivat minimaaliset, mutta Ritamäki on osoittanut olevan kelpo neloskentän raataja liigaan. Viime kaudet Peliitoissa viilettänyt Ritamäki oli kesän alusta lähtien Pelicansin mukana ja paikka kokoonpanoon aukesi parin loukkaantumisen vuoksi. Janne on ollut monena kesänä Pelicansin harjoitusringissä ihan kesän loppuun asti, mutta liigapelejä ei ollut koskaan kertynyt alle ennen tätä kautta. 26-vuotias Ritamäki on tahkonnut Mestistä iät ja ajat, joten paikka liigajoukkueen kokoonpanossa maistuu takuulla hyvälle. Ritamäen kolme liigamaalia tällä kaudella on OK suoritus, vaikka miehen hyvällä laukauksella voisi tehdä enemmänkin tuhoa. Ritamäki on loistava esimerkki siitä, että kovalla työllä ja hyvällä jokapäiväisellä tekemisellä mahdottomastakin voi tulla totta. Mies ei ole koskaan Mestiksessäkään päässyt kovilla tehoilla mässäilemään, vaan kiekkojen blokkaaminen ja oman pään kautta lähtevä peli on se, missä Janne on omimmillaan.
Loukkaantumisten runtelemassa Pelicansissa vastuuta on luvassa myös keväällä. Janne Ritamäki elää tällä hetkellä unelmaansa pelaajana. Hän on todellakin ansainnut tämän kaiken.

7 Angelo Esposito
(22, 3+4=7, -4, 6, 13.29)

NHL:n ykköskierroksen varaus vuodelta 2007, hyviä tehoja nuorten maajoukkueissa ja kirsikkana kakun päällä U20 kulta Kanadan paidassa kaudella 2008-2009. EU-passilla operoiva keskushyökkääjä on kuitenkin pärsinyt pahoista loukkaantumisista uransa aikana ja ura ei ole ottanut tulta alleen missään vaiheessa. Silti: kaikki ennakkomerkit viittaisivat siihen, että Esposito on kehittyvä pelaaja, joka todennäköisesti tulee breikkaamaan SM-liigassa. Väärin meni. Pelicansin TJ Ilkka Kaarna ja kumppanit elivät siinä uskossa, että tämä iso riski osoittautuu hyväksi ja kannattavaksi. Taisi olla toimiston herroilla vähän liikaakin mielessä nimi Justin Hodgman viime kaudelta. Esposito ei ole lähellekään liigan kalleimpia pelaajia, eikä edes Pelicansin kalleimpia, joten siinä mielessä voidaan huokaista helpotuksesta.
SM-liigan tämän kauden avauspelistä lähtien Espositosta paistoi esille yksi selkeä heikkous: fysiikka. Valehtelematta, en ole kertaakaan nähnyt Espositon voittavan kaksinkamppailua sangen fyysisessä SM-liigassa. ”Espon” peli on todella arkaa ja mies suorastaan pelkää olla tekemisissä kiekon kanssa. Käsistään Angelo on taitava ja juonikas, mutta pelikäsityksessä on mielestäni isosti parannettavaa. Sentteripeli on suorastaan naurettavaa ja se konkretisoituu oman alueen puolustuspelaamisessa. On täysin turha väittää, että Angelo ei ole vielä tullut sinuiksi SM-liigakiekon kanssa. Pulinat pois ja faktat tiskiin.
Älkää turhaan elätelkö toiveita siitä, että Esposito nousisi yllättäen uudelle tasolle kevään peleissä. 
Karu totuus on se, että tässä hankinnassa mentiin pahasti metsään. Tämä oli taas oiva osoitus toimistolle hyvän pelaajascouttauksen tärkeydestä.

Esposito ollut viime pelit sivussa loukkaantumisen vuoksi, mutta mies on jo palannut takaisin joukkueharjoituksiin.

14 Miikka Männikkö
(9, 1+4=5, +3, 2, 14.45)

Alkukausi meni Tapparassa, sen jälkeen mies vaihtoi Ruotsiin ja sieltä vielä Mestikseen. Pelicans haki poispotkitulle Lee Gorenille korvaajaa ja lopulta kokenut kehäraakki Männikkö saapui Lahteen. Mitään Männiköltä pois ottamatta, tämä hankinta kuvastaa hyvin Pelicansin tämän kauden toimintaa. Ainoa syy on pakko olla raha, koska kaikki jääkiekosta perillä olevat ihmiset ymmärtävät, että Miikka Männikkö ei ole pudotuspeleihin tavoittelevan joukkueen ykköskentässä. Pelicans kaipasi jalkoja ja niitä saimmekin Männikön tulon myötä. Pussinokkien suurimpia ongelmia on ollut tällä kaudella hidas pelinopeus, eikä hyökkäyksestä ole löytynyt tarpeeksi jalkanopeutta. Männikkö on ollut hienoinen pettymys ja valmennuskin odottaa varmasti Männiköltä isompaa panosta ykköskentässä ja- ylivoimassa.
33-vuotiaan Männikön vauhti ja pelinopeus on, totta kai, iän myötä laskenut ja mies on nykyään tasoa ”kolmoskentän all round-pelaaja”.
Ei siis kannata odottaa ihmetekoja ykköskentässä, vaikka Smolenakin lähdön jälkeen vastuunkantajia tarvitaankin. 


Aleksi Salonen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti