Sivut

perjantai 14. joulukuuta 2012

Pelicans-maalivahdit syyskaudella – kourallisen verran yrittäjiä

No niin. Nyt olisi ensimmäisen blogi-tekstin aika. Seuraavassa käyn läpi kaikki Pelicansin maalivahdit, jotka ovat syyskaudella turkoosinutun päälle pukeneet.

(Suluissa pelatut ottelut, torjuntaprosentti ja päästetyt maalit/ottelu.)

31 Antti Niemi
(10 90,49 3,11)

Syksyllä tapahtui asia, jota kaikki olivat odottaneet: lahtelaisten kiekkojännärien suursuosikki teki paluun Pelicansiin. ”Andylle” kasattiin välittömästi kovat paineet. Hänen oli oltava se tekijä, joka auttaa joukkueen voittoon tiukoissa peleissä. Niemen piti kannatella joukkuetta reppuselässään, mikä ei ole todellakaan helppo paikka tässä joukkueessa. Kaikki ei mennyt täysin käsikirjoituksen mukaan, vaikka ei Niemi missään nimessä huonosti pelannut. Torjunnat olivat ajoittain todella epävarmoja, ja taso heilahteli pelin sisällä. Parhaana päivänä Niemi on ohittamaton, toisena taas kiekkoa kaivetaan selän takaa oikein miehissä. Gamesavereita ei näyty kappalettakaan, eikä mies päässyt missään vaiheessa omalle huipputasolleen. Niemi kuitenkin toi joukkueen viisikkopeliin lisää kiekollista rohkeutta ja ennen kaikkea uskottavuutta. Muistetaan myös, että pelikunto tässä vaiheessa ei ole kummoinen, joten mitä jos annettaisiin pari maalia Niemelle anteeksi?
Mikäli NHL:n työsulku jatkuu, saatetaan Niemi nähdä Pelicans-paidassa vielä keväällä.

31 Ondrej Pavelec
(6 91,16 2,68)

Jos aloitettaisiin tällä: Pavelec > Niemi. Tämä puhtaasti Pelicansissa nähtyjen pelien perusteella. Tuli hyvän ystävänsä, Pelicans-hyökkääjä, Radek Smolenakin ”pyynnöstä” Lahteen. Pavelecin avaus SM-liigassa oli todella vaikea ja se sai minut välittömästi pelkäämään pahinta. Epäilykseni Tshekki-molarin motivaatiota kohtaan olivat kuitenkin täysin turhia. Mies osoitti välittömästi toisessa pelissä olevansa todellinen huippuammattilainen. Pavelec on ehkä totuttu tuntemaan veskarina, jonka hyvän ja huonon päivän ero on suuri. Pelicansissa kuudessa pelissä paketti pysyi kuitenkin hyvin kasassa ja otteet olivat tasaisen hyviä.
Pavelecin jatko Pelicansissa on vielä kysymysmerkki. Jokainen varmasti tietää, kuinka tärkeää olisi saada Pavelec pidettyä pussinokkien veräjällä.
Ai niin. Niemi(kin) lienee keväällä vapaana, mikäli NHL:ssä ei päästä sopimukseen. Siihen en usko hetkeäkään, että kumpikin nähtäisiin Pelicansissa samaan aikaan. Joten, Niemi vai Pavelec?
Siinä pohdittavaa kerrakseen.

33 Joonas Kuusela
(8 90,15 3,12)

Kaudella 2008-2009 ensimmäiset liigapelinsä pelanneelle Kuuselalle kauden alku on ollut todella vaikea. Lähtökohdat kesällä olivat varsin lupaavat, ainakin peliajan suhteen. Myllyniemi hankittiin ykköseksi, mutta Kuuselallekin kaavailtiin aiempaa suurempaa roolia. Ja kuinkas sitten kävikään? Heti kauden alkumetreillä peli ei meinannut millään loksahtaa uomiinsa ja kiekkoja meni omiin roppakaupalla. Syyttävä sormi, niin toimiston kuin kannattajienkin suunnalla, osoitti tietenkin automaattisesti maalivahteihin ja eipä mennyt kauaakaan, kun Pelicans-maalilla seisoi eräs Stanley Cup-voittaja. Teknisesti Kuuselan taidot ovat liigatasoa, mutta se suurin ero nähdään mentaalipuolella. ”Tötsä” ei ole vielä henkisesti valmis ottamaan joukkueellensa niitä tärkeitä koppeja, ja tätä kautta voittamaan otteluita. NHL:n työsulku ei ainakaan helpota tilannetta. Kuusela saa kokemusta vain penkillä istumisesta ja luukun aukomisesta, sillä välin kun niemet ja pavelecit torjuvat kiekkoja maalilla. 
Kuusela on kaikkinensa mielenkiintoinen tapaus. Niinhän sitä sanotaan, että pelaamalla kehittyy, mutta Kuuselalle ei valitettavasti ole kunnolla suotu tällaista mahdollisuutta Lahdessa. Olisiko seuran vaihto ajankohtainen asia nyt?
Palaan tähän aiheeseen keväällä. 

Kuuselan alkukauteen sisältyi myös viikon mittainen visiitti Ruotsissa, Apslövenin maalilla.


38 Jere Myllyniemi

(7 86,27 4,60)

Alkukausi täysin vihkoon, eikä merkkejä paremmasta huomisesta ole. Pasi Nurmisen nimi on otettava välittömästi esille perattaessa Jeren aikaa Pelicansissa. Myllyniemi halusi tulla Nurmisen oppeihin ja sopimus tästä kaudesta tehtiin jo varhain viime keväänä. Viime kaudet SaiPassa torjunut kassari vakuutti Nurmisen otteillaan pelatessaan Pelicansissa kolme peliä viime kaudella. Tässä piti olla ”Nupen” seuraava projekti. Mutta, homma ei mennytkään aivan suunnitelmien mukaan. Voin vain kuvitella, mitä Jeren päässä mahtoi liikkua, kun Nupe ilmoitti lähtevänsä vuolemaan ruplia Venäjälle. Jossittelu on aina mukavaa, mutta en viitsi sitä tässä nyt harrastaa. Kylmä fakta on se, että Myllyniemi ei ole tällä hetkellä voittavan joukkueen maalivahti SM-liigassa. Tulevaisuus Pelicansissa ei näytä ruusuiselta, sillä sopimus päättyy tähän kauteen ja näillä otteilla jatkosopimuksesta on turha haaveilla.
Katsotaan, mitä kevät tuo tullessaan ja annetaan lopullinen tuomio vasta silloin.

Myllyniemi on pelannut tämän kauden aikana myös viisi peliä LeKissä ja yhden pelin TuTossa. 

41 Janne Juvonen
(3 86,25 4,34)

Vastuu jäänyt odotetun pieneksi - maalivahtien nokkimisjärjestyksessä viimeisenä tällä hetkellä. Juvonen pelannut tällä kaudella vain yhden kokonaisen pelin. Kahdessa muussa pelissä mies on tullut kesken pelin, isossa tappioasemassa, kentälle. Ei Janne sentään pelaamatta ole ollut; Peliitoissa vyölle on kertynyt 14 peliä ja A-nuorissa viisi peliä. Raporttien mukaan esitykset Mestiksessä ovat olleet järjestään ailahtelevia. Tiettyä tasaisuutta tekemiseen ei tahdo löytyä millään. Minuutit liigamiehistössä jäänevät loppukaudellakin vähiin, riippumatta NHL:n työsulun tilanteesta.
Juvonen on kuitenkin erittäin kyvykäs ja potentiaalinen maalivahti, jolle on helppo ennustaa hienoa tulevaisuutta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti