Katsaus Pelicansin alkukauteen

Hannu Aravirran luotsaama Pelicans-paatti seilaa tällä hetkellä sarjan piikkipaikalla. Sensaatiomaisen tulokselliset otteet ovat tuoneet lahtelaisten laariin jo 20 pistettä. Mutta mitä löytyy tulosten sisältä? Onko Pelicans vain kupla?

Pelicans voi pelillisesti paremmin kuin mikään muu seura.

Tällä hetkellä, kyllä. Sarjataulukko ei valehtele tässä tilanteessa hetkeäkään.

Pelicans on saanut muihin nähden alkukauteen pienen etulyöntiaseman, kun joukkue on ollut yhtä ukkoa lukuun ottamatta yhdessä toukokuun alusta asti. Koko orkesteri on näin hitsautunut yhteen viimeistäkin palasta myöten, ja lahtelaiset tulevat menemään pitkälle aukottoman joukkuehenkensä voimalla.

Muut joukkueet etsivät vielä itseään, ja ulkomaalaiset totuttelevat täkäläiseen pelityyliin. Hannu Aravirta on iskenyt vastustajan heikkoihin kohtiin ilta toisensa jälkeen, ja tulos on ollut luettavissa taululta.

Viisikkopuolustaminen on kenties organisoiduinta, mitä Lahdessa on koskaan nähty. Jokainen tietää tasan tarkkaan roolinsa ja yhdistetty mies- ja aluepuolustus on toiminut paria nukahdusta lukuun ottamatta erinomaisesti.

Omaa kieltään kertoo se, että Pelicans ei ole päästänyt tällä kaudella vielä kertaakaan yli kahta maalia yhdessä ottelussa.

Aravirta on siis tällä hetkellä Liigan kuumin valmentaja.

Ehdottomasti. Hän on näyttänyt epäilijöilleen pitkää nenää ja johtanut Pelicansia isolla sydämellä. Ote harjoituksissa on jämäköitynyt viikko viikolta, eikä puserossa on pienintäkään hyvän olon tunnetta.

Aravirta vaikuttaisi olevan nappivalinta valmentamaan kokenutta joukkuetta, joka tietää, miten vallitsevan tilanteen mukaan pitää toimia. Pelitapa on iskostunut nopeasti kokeneen joukkueen päähän, eikä Pelicansin sarjajohtoa uhkaa tällä hetkellä kukaan.

Aravirran hattuun voi lisätä sulan jos toisenkin viime JYP-pelin jälkeen. Puolustusvoittoinen peli oli Pelicansilta liki täydellinen pelitapaonnistuminen. Etenkin avauserässä Pelicans riisui levänneen JYPin aseistaan upealla tavalla. Voitto jyväskyläläisistä on kova sana, ja kliseisesti sanottuna mastokaupungin ylpeyden on hyvä jatkaa tästä.

Pelicans tulee kohinalla alas sarjataulukossa, kun muut joukkueet löytävät punaisen lankansa.

Kärjistetysti kuvailtu, mutta pitää osittain paikkansa. Ensimmäisessä neljässä pelissä nähty koko lailla totaalinen keskialueen sumputtaminen ja ristikulmiin heitteleminen toi silloin neljä voittoa. Olin todella skeptinen jatkon suhteen, sillä ne Pelicansin harvat ja vähäiset kiekkokontrolliteot oli todella helposti scoutattavissa.

Aravirta pystyi kuitenkin heti kehittämään peliään ja toi peli kerrallaan tekemiseen lisää kiekollisuutta. Kahdeksan peliä on nyt takana, ja viimeisissä näistä Pelicansin pelaamista kuvaa parhaiten sana monipuolinen.

Pelicans mitataan kuitenkin vasta keväällä, jolloin sarjan kärkeen kaavaillut joukkueet ovat saaneet palettinsa kuntoon. Pystyykö Aravirta kehittämään peliään niin, että Pelicans pysyy kilvassa mukana myös kauden edetessä?

Pelicansin tilanne näyttää nyt niinkin hyvältä, että sitä alkaa olla vaikea jättää pois suoraan puolivälieriin menevien joukkueiden listasta.

Muistakaamme, että joku tulee aina yllättämään. Viime kaudella se oli Tappara. Nyt suuryllättäjän viittaa ollaan tarjoamassa Pelicansille.

Yksi suurimmista tekijöistä Pelicansin liitoon on löytynyt maalin suulta.

Ilman muuta. Joukkue ei pärjää tuloksellisesti, jos sillä ei ole voittavaa ykkösmaalivahtia. Pelistä toiseen päällään seisovalle Jere Myllyniemelle olisi voitu antaa kolme tähteä jokaisesta kahdeksasta pelistä.

Myllyniemi lähti ensimmäistä kertaa urallaan kauteen selkeänä ykkösenä ja on saanut tekemiseensä aimo annoksen lisää rauhallisuutta. Myllyniemi nauttii pelaamisesta ja voittamisesta, mikä paistaa hallin ylimmälle riville asti.

Pelicansin veräjällä torjuu sarjan kiistatta kuumin maalivahti. Sitähän Myllyniemi oli jo viimekeväänä.

Radek Smolenak on Pelicansille korvaamaton pelaaja.

Ei ole. Se nähtiin viime kaudella joulun jälkeisenä aikana.

Smolenak on silti yllättänyt allekirjoittaneen positiivisessa mielessä viime peleissä. Okei, hän tekee kentällä kiekon kanssa paljon summittaisia heittoja, mutta nähtiinkö häntä viime syksynä alimpana miehenä hakemassa kiekkoa omista? Ei nähty. Nyt olen nähnyt ko. tilanteita jo kourallisen verran.

Jatkoaikaratkaisu Tapparaa vastaan, voittomaali niin Turussa kuin JYP-kotipelissä. Smolenak on täysin poikkeuksellinen maalintekijä tähän sarjaan, mutta ei ole Pelicansille korvaamaton pelaaja puutteellisen kokonaisvaltaisuutensa vuoksi.  

Hyppääkö Smolenak enää KHL-koneeseen viimekeväisen jälkeen? Kyselyjä tullee kyllä.

Jesse Niinimäen alkukauden hyvät otteet ovat olleet vain sattumaa.

Olet ilmeisesti alkanut seuraamaan Niinimäen edesottamuksia vasta viime kaudella. Niinimäki ja sattuma eivät nimittäin sovi samaan lauseeseen. Alla ehjä kesä (lue: luistin liikkuu) + oikeantyyppiset ketjukaverit = dominointi.

Niinimäki on poikkeuksellinen suomalainen jääkiekkoilija. Vastaavanlaista peliälyä ja luovuutta ei löydy tässä maassa kovinkaan monelta.

Kirjoitin Niinimäestä tarinaa muutama viikko sitten ennen kauden alkua. Tästä.

Musta hevonen -asetelma sopii lahtelaisille kuin nyrkki silmään.

Pitää paikkansa. Pelicans on voittanut kahdeksasta pelistään seitsemän, ja kuinka monta lööppiä olette nähneet iltapäivälehdissä lahtelaisten satumaisesta vireestä? Niinpä, ette yhtään.

Joukkueelle on näin luotu 100-prosenttinen työrauha. Vaikka Pelicans on sarjakärki, se lähtee silti käytännössä jokaiseen peliin haastajana. Katsokaapa vaikka Pelicansille annettuja kertoimia esimerkiksi Veikkauksen puolelta.

Kukaan ei odota Aravirran suojateilta edelleenkään mitään. Ja se, jos jokin tuo koko Pelicans-poppoolle lisää nälkää ja voittamisen halua. Kaikin puolin ideaalitilanne.

Knoppina tähän väliin, että Pelicans oli viime kaudella saalistanut saman verran pisteitä kuin nyt 2. marraskuuta.

Tyler Redenbachin pidempiaikainen poissaolo olisi jättiluokan katastrofi Pelicansille.

Pidemmällä tähtäimellä kyllä, mutta vielä tällä hetkellä Pelicans tulee nipin napin toimeen ilman Redenbachia.

Niin kuin olemme huomanneet, niin sanotun ykkösylivoimavitjan pakkopeli on tökkinyt viimeisessä kolmessa pelissä pahemman kerran. Niinimäki jää kovin yksin, eikä peliarka Jarkko Immonen pysty tuomaan peliin rauhallisuutta.

Myös tällä kaudella vain kertaalleen osuneen Timo Pärssisen tehot ovat pitkälti kiinni tutkaparimies Redenbachista. On myös jokseenkin käsittämätöntä, että Pelicans pelaa edelleen ilman pistemenetyksiä, vaikka Pärssisen maalisarakkeessa lukee vain numero yksi. Se on kova tilasto se.

Tommi Paakkolanvaara on hyvä stuntti ykkösen keskelle. That’s it. Tulosyksikössä pelaaminen ja suurten pisteodotusten tuomat paineet eivät ole luotuja Paakkolanvaaralle. Hän ei ole enää silloin mukavuusalueellaan, mikä näkyy käsien tärinänä ratkaisupaikoissa.

Kahden tehopisteen Pekka Saarenheimo on ollut pettymys kakkosen keskellä.

Sallikaa mun nauraa. Saarenheimo on ollut joukkueen suurimpia pelillisiä suunnannäyttäjiä alkukaudella. Sentteri repii, raastaa ja antaa kaikkensa jokaisessa vaihdossa. 

Oikeastaan koko Pelicans-pakka on ollut Saarenheimon näköinen. Taidot eivät aina riitä, mutta se paikataan periksiantamattomalla asenteella.

Loppukaudella Saarenheimon tai Immosen tasoinen kakkossentteri tuskin tulee riittämään. Kumpikaan edellä mainituista ei pysty tekemään tulosta tasaisesti, mitä voittavan joukkueen toiselta kärkisentteriltä vaaditaan.

Pelicans kaipaa siis vahvistusta ko. tontille kevättä silmällä pitäen. Pelit ennen joulua antavat suuntaa. Aikooko toimisto reagoida?

Juha Leimu on pelaamassa itseään EHT:lle.

Hmm. Tiedä sitten, että ihan Leijoniin. Mutta mikäli viittasit siihen, ovatko Leimun otteet muuttuneet Tappara-ajoista kokonaisvaltaisempaan suuntaan, vastaan siinä tapauksessa viipymättä: kyllä!

Leimun oman pään peliä lähdettiin jämäköittämään Pasi Mustosen johdolla heti ensimmäisestä harjoituspelistä lähtien, mikä veti myös runkosarjan avauspeleissä tehoja pois hyökkäyspäästä. Työ on tuottanut tulosta yllättävänkin nopealla aikavälillä ja Leimu voittaa paljon kaksinkamppailuja oikealla ajoituksellaan.

Saattaa ehkä kuulostaa hieman oudolta, mutta Leimusta on kasvanut nopeasti Pelicansin kokonaisvaltaisin puolustaja.  Hän pelaa vaistollaan ja tietää heti riiston jälkeen seuraavan liikkeensä.  Nostaa hyökkäyksiä jalalla todella vahvasti, ja kun kiekkokin on alkanut löytää tietään verkon perukoille, on Leimu Pelicansille jopa korvaamattoman tärkeä.

Etenkin siniviivamiehen roolissa ylivoimalla.

Ilkka Kaarnan tulisi jo olla varaamassa toria kevättä silmällä pitäen.

Pidetäänpä ne jalat nyt tukevasti maanpinnalla. Pelicansin jatkuva lento katkeaa ennen pitkää, se on päivänselvä asia.

Jokaiselle joukkueelle tulee ennemmin tai myöhemmin heikko jaksonsa, mutta se erottaa voittajat ja häviäjät toisistaan, mikä joukkue pystyy pitämään tappioputkensa mahdollisimman lyhyenä.

Pelicansin juna on kuitenkin oikeilla raiteilla, mutta jätetään ne ”#MESTARUUSJUNA” – huudahdukset vielä odottamaan tulemistaan.

Annan silti luvan tai, noh, oikeastaan käskyn: Nauttikaa tästä tilanteesta, lahtelaiset.

Aleksi Salonen (@_AleksiSalonen)

Taikurin comeback

Pelicans on leimattu täksi kaudeksi monen tahon osalta hajuton, mauton, väritön – joukkueeksi. Miten vain, joukkueesta löytyy myös muutama todella mielenkiintoinen yksilö. Mutta ainakin yksi heistä tulee aiheuttamaan keskustelua koko Liigan mittapuulla.

Ajattelin heti näin kättelyssä palata ajassa hieman taaksepäin, ja etsiä viimekeväisistä blogitarinoistani erään jutun Jesse Niinimäestä.

Noin, löytyihän se. Tässä 9.3.2013 kirjoittamani ”Minne matka, Jesse Niinimäki?” – tekstin toiseksi viimeinen kappale:

”Kesällä pitää tapahtua ihmeitä, jotta hänestä ei tulisi kannattajien ainaista sylkykuppia. En jaksa millään uskoa Niinimäen uuteen tulemiseen ensi kaudella.”

Haen takkini. Menin keväällä täysin kuistille höntyilylläni ja sokeilla näkemyksilläni Niinimäen tulevasta sesongista. Elin liikaa vallitsevassa hetkessä, enkä uskonut aiempien kausien näyttöjen painavan enää vaakakupissa.

Noh, uusi aika on kuitenkin koittanut, joten saan teroittaa kynäni hyvillä mielin ja kirjoittaa Niinimäestä hieman toisenlaiseen sävyyn.

Seuraavassa esitän muutaman perusteen sille, miksi Niinimäki on alkavalla kaudella yksi Pelicansin tärkeimmistä yksittäisistä tekijöistä.

1) Alla ehjä kesä

Kaikki lähtee, mentaalipuolen lisäksi, aina liikkeelle siitä, että pelaaja on fyysisesti 100-prosenttisessa kunnossa, tietenkin. Kautta 2012–13 edeltänyt kesä meni manselaiselta täysin lonkkavammasta toipuessa, ja tulos oli kauden jälkeen luettavissa taululta.

Tai siis ei ollut. Niinimäki ei tehnyt viime kaudella mitään, mikä olisi tuonut lisäarvoa joukkueensa pelaamiseen.

Tuli kesä 2013, ja taikuri sai harjoitella koko kesän ilman takapakkeja. Eikä siinä vielä kaikki: Niinimäki myös harjoitteli. Pitkät keskustelut päävalmentaja Hannu Aravirran kanssa olivat antoisia, ja Niinimäki on ollut alkukesästä asti ”haluan olla Pelicansin paras pelaaja” – asenteella liikkeellä.

Mies pelasikin vakuuttavan pre seasonin, ja vaikka moni nyt kaivaakin ”ne olivat vain harkkamatseja” – kortin esiin, me kaikki huomasimme Niinimäen luistelunopeuden olevan aivan eri sfääreissä viime sesonkiin verrattuna.

Nopeusominaisuudet korostuvat nykyajan kiekossa koko ajan enemmän ja enemmän, ja vaikka Niinimäki ei ole koskaan ollut – eikä ole edelleenkään – raketti luistimilla, oli hän nyt jatkuvasti jopa potkun vastustajaansa edellä.

Ja kyllä, pelin tempo nousee jälleen runkosarjassa 12.9. alkaen, mutta kaikki ennusmerkit viittaavat siihen, että Niinimäki pysyy myös ko. päivästä eteenpäin mukana pelin keskiössä.

Pienenä knoppina vielä tämän osion loppuun: Niinimäki jätti muun muassa Miikka Männikön telineisiin luisteluskabassa syyskuun alussa. Kaksi kertaa peräkkäin.

                                                 Kuva: Aleksi Salonen

2) Niinimäki – Redenbach – Pärssinen

Niinimäki istutettiin parissa ensimmäisessä harjoituspelissä kaikkien kummastukseksi kolmosvitjaan. Ei siinä mitään, peli kulki mainiosti, ja valmennus nosti tamperelaisen avausviikonlopun jälkeen ykköseen Tyler Redenbachin vierelle.

Kaksi koko lailla samantyyppisillä teknisillä ja henkisillä ominaisuuksilla varustettua pelaajaa. Toisella laidalla Timo Pärssinen, vahva kiekonriistäjä ja hyökkäysten päättäjä. Toimiko treenipeleissä?

Todellakin toimi. Kemiat kohtasivat – Niinimäki ja Redenbach ajattelevat pelistä samalla tavalla, kolmikon keskialueen ylitykset olivat oikein rytmitettyjä ja niin edelleen. Joku olisi voinut kutsua sitä jopa taiteeksi. 

                          

Enemmän tai vähemmän paikkansa pitävän oman kirjanpitoni mukaan Niinimäki nakutti harjoituskaudella 10 pelissä tehot 2+8. (Redenbach 7 pelissä 2+8, Pärssinen 10 pelissä 6+1.)

Ennen kaikkea ylivoimalla tämä kolmikko on tehnyt – ja tulee tekemään – tuhojaan. Ylivoimaa on rassattu treenikentällä useiden toistojen ajan ja kolmikon välille alkaa hiljalleen syntyä erilaisia variaatioita ja sommitelmia.

Lupaavaa, eikö?

3) Miksi ei?

Niinpä. Mielialapelaajana tunnettu Niinimäki on osoittanut viime kausien aikana olevan parhaana päivänään työssään yksi sarjan parhaista. 381 sarjapelissä on syntynyt tehopisteet 68+144=212, ja 35–45 tehopisteen haarukka on täysin realistinen odotusarvo alkavalle kaudelle.

Hyvän ja huonon päivän ero on kuitenkin ollut liian suuri, ja mikä se tulee olemaan nyt, sitä ei vielä kukaan voi tietää.

Mutta: Parin kuukauden ajan tiiviisti Niinimäen otteita harjoituskentällä seuranneena voin kertoa, että en ole koskaan nähnyt hänen olevan näin ammattimaisella otteella työpaikallaan. Sama pätee pelitilanteeseen.

Kunnossa pysyessään hän tulee alkavalla kaudella aiheuttamaan eräänkin kohauksen Isku Areenan yleisölle. Taidot eivät nimittäin ole kadonneet mihinkään, ja tuskin päätyy kovin syvälle metsään väittäessään Niinimäen olevan yksi Liigan taitavimmista mailankäsittelijöistä.

Liigan syksyisen hyytäviin iltoihin mahtuu aina paljon, ja jäämme mielenkiinnolla odottamaan, mikä on Niinimäen vastaus tekstiini. Onpahan herran kausi nyt sitten ainakin jinxattu jo etukäteen.

Pelicansin osalta perjantaina alkavaan kauteen on hyvä lähteä Niinimäen kattavalla kommentilla omasta suorittamisestaan pre seasonilla:

”Ihan OK.”

Aleksi Salonen