Taikurin comeback

Pelicans on leimattu täksi kaudeksi monen tahon osalta hajuton, mauton, väritön – joukkueeksi. Miten vain, joukkueesta löytyy myös muutama todella mielenkiintoinen yksilö. Mutta ainakin yksi heistä tulee aiheuttamaan keskustelua koko Liigan mittapuulla.

Ajattelin heti näin kättelyssä palata ajassa hieman taaksepäin, ja etsiä viimekeväisistä blogitarinoistani erään jutun Jesse Niinimäestä.

Noin, löytyihän se. Tässä 9.3.2013 kirjoittamani ”Minne matka, Jesse Niinimäki?” – tekstin toiseksi viimeinen kappale:

”Kesällä pitää tapahtua ihmeitä, jotta hänestä ei tulisi kannattajien ainaista sylkykuppia. En jaksa millään uskoa Niinimäen uuteen tulemiseen ensi kaudella.”

Haen takkini. Menin keväällä täysin kuistille höntyilylläni ja sokeilla näkemyksilläni Niinimäen tulevasta sesongista. Elin liikaa vallitsevassa hetkessä, enkä uskonut aiempien kausien näyttöjen painavan enää vaakakupissa.

Noh, uusi aika on kuitenkin koittanut, joten saan teroittaa kynäni hyvillä mielin ja kirjoittaa Niinimäestä hieman toisenlaiseen sävyyn.

Seuraavassa esitän muutaman perusteen sille, miksi Niinimäki on alkavalla kaudella yksi Pelicansin tärkeimmistä yksittäisistä tekijöistä.

1) Alla ehjä kesä

Kaikki lähtee, mentaalipuolen lisäksi, aina liikkeelle siitä, että pelaaja on fyysisesti 100-prosenttisessa kunnossa, tietenkin. Kautta 2012–13 edeltänyt kesä meni manselaiselta täysin lonkkavammasta toipuessa, ja tulos oli kauden jälkeen luettavissa taululta.

Tai siis ei ollut. Niinimäki ei tehnyt viime kaudella mitään, mikä olisi tuonut lisäarvoa joukkueensa pelaamiseen.

Tuli kesä 2013, ja taikuri sai harjoitella koko kesän ilman takapakkeja. Eikä siinä vielä kaikki: Niinimäki myös harjoitteli. Pitkät keskustelut päävalmentaja Hannu Aravirran kanssa olivat antoisia, ja Niinimäki on ollut alkukesästä asti ”haluan olla Pelicansin paras pelaaja” – asenteella liikkeellä.

Mies pelasikin vakuuttavan pre seasonin, ja vaikka moni nyt kaivaakin ”ne olivat vain harkkamatseja” – kortin esiin, me kaikki huomasimme Niinimäen luistelunopeuden olevan aivan eri sfääreissä viime sesonkiin verrattuna.

Nopeusominaisuudet korostuvat nykyajan kiekossa koko ajan enemmän ja enemmän, ja vaikka Niinimäki ei ole koskaan ollut – eikä ole edelleenkään – raketti luistimilla, oli hän nyt jatkuvasti jopa potkun vastustajaansa edellä.

Ja kyllä, pelin tempo nousee jälleen runkosarjassa 12.9. alkaen, mutta kaikki ennusmerkit viittaavat siihen, että Niinimäki pysyy myös ko. päivästä eteenpäin mukana pelin keskiössä.

Pienenä knoppina vielä tämän osion loppuun: Niinimäki jätti muun muassa Miikka Männikön telineisiin luisteluskabassa syyskuun alussa. Kaksi kertaa peräkkäin.

                                                 Kuva: Aleksi Salonen

2) Niinimäki – Redenbach – Pärssinen

Niinimäki istutettiin parissa ensimmäisessä harjoituspelissä kaikkien kummastukseksi kolmosvitjaan. Ei siinä mitään, peli kulki mainiosti, ja valmennus nosti tamperelaisen avausviikonlopun jälkeen ykköseen Tyler Redenbachin vierelle.

Kaksi koko lailla samantyyppisillä teknisillä ja henkisillä ominaisuuksilla varustettua pelaajaa. Toisella laidalla Timo Pärssinen, vahva kiekonriistäjä ja hyökkäysten päättäjä. Toimiko treenipeleissä?

Todellakin toimi. Kemiat kohtasivat – Niinimäki ja Redenbach ajattelevat pelistä samalla tavalla, kolmikon keskialueen ylitykset olivat oikein rytmitettyjä ja niin edelleen. Joku olisi voinut kutsua sitä jopa taiteeksi. 

                          

Enemmän tai vähemmän paikkansa pitävän oman kirjanpitoni mukaan Niinimäki nakutti harjoituskaudella 10 pelissä tehot 2+8. (Redenbach 7 pelissä 2+8, Pärssinen 10 pelissä 6+1.)

Ennen kaikkea ylivoimalla tämä kolmikko on tehnyt – ja tulee tekemään – tuhojaan. Ylivoimaa on rassattu treenikentällä useiden toistojen ajan ja kolmikon välille alkaa hiljalleen syntyä erilaisia variaatioita ja sommitelmia.

Lupaavaa, eikö?

3) Miksi ei?

Niinpä. Mielialapelaajana tunnettu Niinimäki on osoittanut viime kausien aikana olevan parhaana päivänään työssään yksi sarjan parhaista. 381 sarjapelissä on syntynyt tehopisteet 68+144=212, ja 35–45 tehopisteen haarukka on täysin realistinen odotusarvo alkavalle kaudelle.

Hyvän ja huonon päivän ero on kuitenkin ollut liian suuri, ja mikä se tulee olemaan nyt, sitä ei vielä kukaan voi tietää.

Mutta: Parin kuukauden ajan tiiviisti Niinimäen otteita harjoituskentällä seuranneena voin kertoa, että en ole koskaan nähnyt hänen olevan näin ammattimaisella otteella työpaikallaan. Sama pätee pelitilanteeseen.

Kunnossa pysyessään hän tulee alkavalla kaudella aiheuttamaan eräänkin kohauksen Isku Areenan yleisölle. Taidot eivät nimittäin ole kadonneet mihinkään, ja tuskin päätyy kovin syvälle metsään väittäessään Niinimäen olevan yksi Liigan taitavimmista mailankäsittelijöistä.

Liigan syksyisen hyytäviin iltoihin mahtuu aina paljon, ja jäämme mielenkiinnolla odottamaan, mikä on Niinimäen vastaus tekstiini. Onpahan herran kausi nyt sitten ainakin jinxattu jo etukäteen.

Pelicansin osalta perjantaina alkavaan kauteen on hyvä lähteä Niinimäen kattavalla kommentilla omasta suorittamisestaan pre seasonilla:

”Ihan OK.”

Aleksi Salonen