Sivut

lauantai 9. maaliskuuta 2013

Minne matka, Jesse Niinimäki?

Pelicans on tehnyt viimeisen vuoden aikana eräänkin pelaajahankinnan, joissa pääsääntöisesti kaikissa on menty vitosvaihteella metsään. Loistava esimerkki tästä on Jesse Niinimäen värväys turkoosien laivaan. Hänet hankittiin silmällä pitäen tulevaakin kautta, kun käteen lyötiin kaksivuotinen sopimus. Saanen silti kysyä: Mitä ihmettä? Miksi?

Aikani ei riitä nyt laskemaan, kuinka monta pelaajahankintaa Pelicans on kesken tämän kauden tehnyt. Sen tekin olette varmasti huomanneet, että niitä on tehty todella monta. Linja pelaajavärväysten suhteen on ollut tällä kaudella sangen outo. Jesse Niinimäen hankinta oikeastaan vain kuvasti tämän kauden Pelicansia. Täydellinen toivotaan toivotaan –hankinta, jolla on loukkaantumishistoriaa alla ihan lähiajoilta.

Niinimäki on pelannut Pelicansissa nyt 14 peliä. Yritetään luoda hieman positiivista henkeä, ja sanotaan kaikille SM-liigan ja etenkin Pelicansin edesottamuksia seuraaville, että Niinimäen otteet eivät voi tästä ainakaan heikommiksi mennä. Tehot 2+5 kertovat varmasti omaa kieltään, mutta tulosten sisältä on nähtävissä karu totuus Niinimäen tämänhetkisestä iskukyvystä.

Niinimäki saa omalta alueelta syötön vasemmalle kaistalle hieman ennen punaista. Hän liukuu selkä suorana, eikä ota yhtään terävää potkua, kunnes hyökkäys kuivuu kasaan. Hyökkäys kaatuu joko Niinimäen kiekonmenetykseen tai löperöön syöttöön. Tämä kaava on nähty lukemattomia kertoja. Niinimäki on antanut tällä kaudella ainoat vähäiset näyttönsä ylivoimalla. Hän ei ole tuonut mitään, ei mitään, lisäarvoa Pelicansin peliin. Päinvastoin.

Peli on halutonta ja flegmaattista, pelikuritonta, löysää ja kaikkea muutakin siltä väliltä. Tämä oli kyllä täysin odotettua. Niinimäki kävi viime kesänä leikkauksessa ja harjoittelukausi meni plörinäksi. Kauden ensimmäinen puolisko Ilveksessä meni vähän ”loukkaantumisesta toipuessa” ja sama velttoilu on jatkunut nyt Lahdessa. En kuitenkaan piiloutuisi hetkeksikään tämän loukkaantumisen taakse.

Kiltti ja ujo. Nämä adjektiivit kuvaavat hyvin Niinimäkeä, joka yrittää kulmissa kaivaa kiekkoa itselleen. On edes turha kuvitella, että hän uskaltautuisi maalin eteen, mutta ei tarvitsekaan. Ura on syntynyt tarkkasilmäisellä pelinrakentamisella, ja niin tulee olemaan jatkossakin.

Ainoa pelitilanne, missä hänellä on ollut käyttöä, on ylivoima. Silloin, kun kentällä on tilaa ja aikaa tehdä ratkaisuja, on Niinimäki omimmillaan. Kiekko löytää omien lavat vaikeissakin paikoissa. Jääkiekossa kokonaisvaltainen pelaaminen nousee kuitenkin tärkeään kuvaan, ja sitä ei Niinimäestä löydy.

Hänet on varattu NHL:ään kesällä 2002, ensimmäisellä kierroksella numerolla 15. Maailman parhaassa liigassa pelejä ei ole kertynyt vyölle kappalettakaan. AHL:ssäkin yhdellä kaudella vaivaiset 24 ottelua. Taidot riittävät, mutta motivaatio jokapäiväistä tekemistä kohtaan ei. 29-vuotiaan Niinimäen on enää täysin turha haaveilla taalaliigasta, se on päivänselvä asia.

On kuitenkin annettava Niinimäelle hieman armoa, eikä kasata kaikkea lokaa hänen niskaansa. Outoa ja jopa käsittämätöntä sanoa näin, mutta päävalmentaja Kai Suikkasella ei ollut osaa eikä arpaa tässä värväyksessä. Niinimäki onkin joutunut Suikkasen alaisuudessa pienoiseen koirankoppiin. Kuvaavaa on se, että mies löysi itsensä viltistä Pelicansin kauden tärkeimmästä ottelusta.

Ei tarvitse olla ihmemies tajutakseen, että hankinta tehtiin ensi kautta ajatellen, jolloin Niinimäki tulee olemaan tätä kautta suuremmassa roolissa Hannu Aravirran alaisuudessa. Niinimäki ei nimittäin todellakaan ole Suikkasen näköinen värväys. 

Kesällä pitää tapahtua ihmeitä, jotta hänestä ei tulisi kannattajien ainaista sylkykuppia. En jaksa millään uskoa Niinimäen uuteen tulemiseen ensi kaudella.

Koitetaan kestää.

Aleksi Salonen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti