Sivut

tiistai 26. maaliskuuta 2013

Niko Tuhkanen ja Tomi Pekkala uudet Pelikaanit

Lahden Pelicans julkisti tehneensä sopimukset puolustaja Niko Tuhkasen sekä hyökkääjä Tomi Pekkalan kanssa. Kumpainenkin siirtyy Lahteen Mestis-seura Vaasan Sportista, jota luotsaa lahtelaisyleisölle tuttu Pasi Räsänen. Mitä nämä herrat tuovat ensi kauden Pelicansiin? Mihin rooleihin heidät istutetaan?


Niko Tuhkanen. Ensinnäkin: lahtelaisen kiekkokoulun kasvatti on hienoa saada takaisin. Tuhkanen kävi Kai Suikkasen ensimmäisellä valmennuskaudella yhden pelin vuokralla Pelicansissa, mutta näytöt eivät poikineet sopimusta viime kaudeksi. Tuhkanen siirtyi Mestikseen Sportin riveihin, jossa hän pelasi sangen hyvän kauden. Tehopisteitä 45 pelissä kertyi 22 kappaletta. Moni liigapeluri on saanut uralleen uuden nosteen, yhden tai kahden Mestis-vuoden jälkeen.

Tuhkasen rooli tulee olemaan joko kolmospakkiparissa tai ns. täytepuolustajan rooli. Hän on ominaisuuksiltaan moderni peruspuolustaja. Luisteluominaisuudet ovat hyvät, ja kiekkokin pysyy lavassa. Oman pään pelaaminen on kuulunut aina Tuhkasen hienoisiin akilleenkantapäihin. Tuhkasen kanssa samat ominaisuudet omaavia puolustajia alkaa olla Pelicansissa ruuhkaksi asti.

Oma poika on aina hienoa saada kotiin, mutta ei tämä hankinta silti spontaaneja riemunkiljahduksia aiheuta. Kysymysmerkkejä on ilmoilla liikaa. Onko Tuhkanen saanut peliinsä uusia ulottuvuuksia Mestis-reissullaan? Mikäli ei ole, lahtelaiset tulevat pettymään. Uskallan väittää, että Tuhkanen ei kuulu voittavaan joukkueeseen. Joukkueeseen, joka pelaa pelejä vielä huhtikuun puolellakin.

Loistava ringinleventäjä hän kylläkin on. Aika näyttää.

Tomi Pekkala. Veijari paukutti nimiinsä Mestiksen piste- ja maalipörssin voitot viime kaudella. Hän on pelannut liigaa aiempina kausina, mutta on tullut tutuksi laiskuudestaan, eikä ole näin päässyt vakiinnuttamaan liigapaikkaansa.

Maalintekopotentiaalia on valtavasti. Sen osoittaa ruudin kova laukaus sekä viime kauden tilastot Mestiksestä. Pekkalan iskukyky liigajäillä on silti edelleen iso kysymysmerkki. Kaikki lähtee korvien välistä. Mikäli hänelle ei ole pää kunnossa, on aivan turha edes haaveilla paikasta liigakartalla.

Pelicans teki Pekkalan kanssa suoraan kahden vuoden sopimuksen. Miksi? Kaikki on Pekkalan kohdalla yhtä isoa arvoitusta. Alemmissa kentissä hänelle ei ole käyttöä, koska hän on ominaisuuksiltaan hyökkäävien kenttien pelaaja.  Oikein roolitettuna, ja Pelicansin saadessa Pekkalan potentiaalin ulos, tulee hän heiluttamaan verkkoa liigassakin.

Ensi kauden Pelicans näyttää tällä hetkellä tältä:

Smolenak – XXX – XXX

Niinimäki/Pekkala/XXX – Immonen – Sopanen

Pärssinen – Saarenheimo – Pekkala/Niinimäki

Pöyhönen – Paakkolanvaara – Pikkarainen

Ritamäki

***

Korpikari – XXX

Hurri – XXX

Latvala – Pietilä

Tuhkanen – Ylönen

***
Myllyniemi
Juvonen

Tässä kaikki tällä erää. Tartun kiinni Pelicansin ensi kauden joukkueeseen vaihe vaiheelta myöhemmin kevään ja kesän mittaan. Juttua on tulossa niin paljon, että ne on jaettava osiin.

Näin saatiin kiekkokausi 2013 – 2014 käyntiin.

Aleksi Salonen

4 kommenttia:

  1. Uskoisin jotain tämän suuntaista

    Smolenak - X - Sopanen
    Niinimäki - Immonen - Pekkala
    Pärssinen - Saarenheimo - Pikkarainen
    Pöyhönen - Paakkolanvaara - Ritamäki

    Korpikari - X
    Hurri - X
    Latvala - Pietilä
    Tuhkanen - Jaatinen/Ylönen

    Myllyniemi
    Juvonen

    Ja X -kohdille oikeasti todella hyvät pelaajat (ts. "Azevedo", "Eklund", "Jalasvaara")

    VastaaPoista
  2. Vielä on isoina kysymysmerkkeinä muun muassa Pikkaraisen ja Pekkalan roolit. Nämä kun selviävät, selviää samalla muutakin.

    Viimeiseen sama.

    VastaaPoista
  3. Mielenkiinnolla odotin eilistä tiedotustilaisuutta, nimenomaan pelaajasopimusten osalta. Latvalan kahden vuoden sopimus oli positiivinen yllätys viimekauden peliesityksistä huolimatta -pistetään jatkossakin ennätyksiä uusiksi! Pelicansia on vaikea kuvitella ilman kakskutosta. Paakkiksen jatko oli eilisen paras uutinen, Pikkaraisen taas pahin pettymys, sen verran paljon herran toilailut ovat nostaneet verenpainettani kotikatsomossa. Vielä kun saadaan ne tähdet ja lopulliset ratkaisijat rosteriin... Jokohan Juvonen saisi isomman roolin?

    VastaaPoista
  4. Latvalasta kokolailla samoilla linjoilla. Toivottavasti vauhti riittää vielä kaudella 14-15. Paakkolanvaara tuo taattua laatua jarrukenttään, Pikkarainenkin on käyttökelpoinen oikein roolitettuna.

    Kyllä Juvonen pitkälti toistakymmentä peliä pelannee ensi kaudella.

    VastaaPoista