Sivut

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Tuleva viikko ratkaisevassa roolissa


Ensi viikko on Lahden Pelicansille kauden tärkein loppukevään kannalta. Pelicansin osalta runkosarjaa on jäljellä 19 pelin verran. Eroa kymmenentenä majailevaan Helsingin IFK:hon on 14 pistettä. Helsinkiläset ovat myös pelanneet yhden pelin vähemmän, mikä tekee tilanteen entistä kinkkisemmäksi. Viimeisenä olevaan Ilvekseen Pelicans on repinyt etumatkaa seitsemän pisteen verran, mutta tupsukorvat ovat pelanneet kaksi peliä pussinokkia vähemmän. Teoriassa pudotuspelipaikka on vielä mahdollinen, mutta käytännössä se alkaa näyttää erittäin epätodennäköiseltä. Pelicansin harmiksi keskikastin joukkueet ovat napsineet hyvin pisteitä, eikä tasaisessa sarjassa pitkiä voittoputkia nähdä.

Tulos tai ulos

Pelin henki on ensi viikon osalta lahtelaisittain valitettavan selvä. Kolme peliä, joista Pelicansin pitäisi raapia 7-9 pistettä. Kolmella suoralla voitolla toiveet olisivat vielä jonkinlaisessa elossa. Pelicans matkustaa tiistaina, aina lahtelaisille niin vaikean, TPS:n vieraaksi. Viikonloppuna vuorossa on tammikuun tasauskierros. Pelicans valitsi joulukuussa vastustajakseen Ilveksen. Ilves aloittaa perjantaina kotonaan ja lauantaina ollaan Lahdessa taistelemassa pisteistä. Ilves on ollut Tampereella kautta aikain miltei voittamaton vastus Pelicansille. Pelikaanien ei pidä tuijottaa tilastoja vaan lähteä hakemaan pakkovoittoa kovalla työnteolla ja keskittyi olennaiseen. Tamperelaiset ovat ilman muuta voitettavissa, mikäli mentaalipuoli on kunnossa. Lahdessa Ilves kyllä kaatunee. TPS-pelin jälkeen, Pelicans ja Ilves kohtaavat perätysten peräti kolme kertaa, joissa on yhdeksän pojoa jaossa. Tällä hetkellä näyttää ennemmin siltä, että Pelicans olisi viimeinen kuin se, että lahtelaiset saavuttaisivat kympin sakin. Ei voisi tilanne enää paljon mielenkiintoisempi olla.

Tyler Redenbachilta odotetaan tehoja hyökkäyspäässä.
© Antti Romsi - http://www.romsi.net


Redenbach tuo lisää uskottavuutta etenkin ylivoimaan

Tyler Redenbach teki ensiesiintymisensä Pelicansin paidassa eilen lauantaina Oulussa. Redenbachin avaus meni ehdottomasti positiivisen puolelle, joten tästä on hyvä jatkaa. Mies varmasti vielä parantaa ja tulosta alkanee syntyä tulevalla viikolla. Hän pelasi melko hyvin yhteen Janne Tavin ja Vili Sopasen kanssa, joten tehoja on syytä odottaa tulevissa peleissä. Redenbach toi rauhallisuutta ylivoimaan ja otti välittömästi ylivoimanpyörittäjän roolin itselleen. Luistelumotivaatio myös yllätti meikäläisen positiivisesti.

Kokoonpanoa silmällä pitäen Pelicansin tilanne alkaa näyttää varsin hyvältä. Miikka Männikkö palaa kaukaloon Turussa. Joonas Hurrilla on ollut pientä vammaa eikä ole palannut parissa viime pelissä. Jarkko Immosen menetys oli todella kirvelevä eikä hänen poissaolon pituudesta ole vielä tietoa. Immosen ja yhden puolustajan tervehdyttyä, valmennuksen on tehtävä kokoonpanollisesti pari kovaa ratkaisua. Danny Richmond ja Ilkka Pikkarainen on siirrettävä katsomojoukkoihin. Tai, eihän tämä mikään kova ratkaisu pitäisi olla, kun ottaa huomioon herrojen viimeaikaiset pelilliset otteet. Nämä kaksi kovapalkkaista miestä eivät ole vakuuttaneet millään muotoa, eivätkä ole pystyneet auttamaan joukkuetta, päinvastoin. Kai Suikkanen on kertonut medialle painottavansa sitä, että parhaat pelaa eikä tuijoteta vaan nimiä selässä. Suikkanen on toiminut kuitenkin juuri puheidensa vastaisesti. Kovapalkkaisia ukkoja ei ole uskallettu heittää vilttiin. Siihen on tultava muutos, sillä nyt jos koskaan on tehtävä kovia ratkaisuja. Jan Latvala palailee parin viikon sisällä, joten tässä tapauksessa lasaretissa olisi enää ainoastaan pitkäaikaispotilas Junas Junland.

Miltä Pelicansin kokoonpano parhaimmillaan näyttäisi? Tässä ketjulotto:

Pärssinen – Saarenheimo – Jormakka
Ylönen – Seikola

Tavi – Redenbach  - Sopanen
Latvala – Jaatinen

Ritamäki – Immonen – Männikkö
Hurri – Korpikari

Pöyhönen – Paakkolanvaara – Isomäki

Toinen vaihtoehto on, että Immonen palaisi takaisin Tavin ja Sopasen vierelle, ja Redenbach siirrettäisiin ykköseen, jolloin Saarenheimo hyppäisi kolmosen keskelle. Jätin Richmondin sekä Pikkarainen pois, ja syyn tähän kerroinkin jo äsken. Junlandia en vielä mukaan laittanut, koska paluu ei ole vielä hetkeen tapahtumassa. Tämän suuntaiset sommitelmat vaikuttaisivat jo vähän enemmän uskottavilta, aiempaan verrattuna. Kentät olisivat näin todella tasapainoiset. Nelonen olisi selkeä jarrukenttä ja kaikki kolme ensimmäistä kenttää pystyvät hyökkäyspään ratkaisuihin. Jere Myllyniemi on toki itseoikeutettu ykkösmaalivahti. Ei ole Joonas Kuuselalla eikä Janne Juvosella asiaa Pelicans-rysään loppukeväänä.

Pussinokkien on napsittava suoria voittoja valtava määrä unelmansa toteuttamiseksi. Pelicansin unelma on kymmenen joukkoon pääseminen, mikä ei enää vaikuta realistiselta. On syytä muistaa, että se taulukko mikä vallitsee joulutauolle mentäessä, on melkein aina ollut myös samassa muodossa keväällä, runkosarjan päättyessä.

Mikäli Pelicans tästä suosta nousee pudotuspeleihin, on maailmankirjat sekaisin. Se olisi varmasti yksi lähihistorian kovimmista teoista.

Lauantain Kärppä-pelin Ilkka Varmavuo sanoi Radio Voiman lähetyksessä, että kannattaa pitää maanantaina silmät ja korvat auki. Koskaan ei voi kuulemma tietää mitä tapahtuu. Rivien välistä on nopeasti ja helposti luettavissa, että uutta hankintaa olisi jälleen tulossa. Totellaan siis ”Ilin” ohjeita ja pidetään silmät ja korvat avoinna.

Jäämme mielenkiinnolla odottelemaan mitä tuleva viikko tuo tullessaan.

Aleksi Salonen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti