Sivut

lauantai 5. tammikuuta 2013

Viikko päätökseen Rauman vierailulla


Pelicans päättää vuoden ensimmäinen viikon tänään Lukkoa vastaan Raumalla. Vai pitäisikö sanoa tanskalaisia vastaan, jotka ovat Mikkel Bödkerin johdolla tehneet kovia tehoja ja olleet joukkueen kantava voima. Lahtelaisten tämän kauden tilastot Lukkoa vastaan ovat murheelliset. Lokakuussa Pelicans otti kettupaidoilta kuokkaan kotonaan aneemisen esityksen jälkeen eikä marraskuinen peli Raumalla tuonut peliin minkäänlaista muutosta. Silloin pelikaanit ottivat turpaan peräti 6-2, joten nyt, jos koskaan olisi revanssin paikka.

Painaako jalka?

Kumpainenkin joukkue pelasi eilen perjantaina ja keskiviikkona eli tahti on ollut todella kova vuoden avausviikolla. Lukko häivisi keskiviikkona kotonaan TPS:lle, mutta voittivat eilen Satakunnan paikallispelissä Ässät vieraskentällä. Pelicans otti keskiviikkona lukua Tampereella. Voittojen tielle lahtelaiset palasivat eilen, kun Blues kaatui väsymättömän taistelun jälkeen. Tämä on siis kolmas peli neljään päivään. Nyt testataan joukkueiden palautumisen lisäksi, myös henkistä puolta. Lähtökohdat illan Lukko-peliin ovat siis hyvin mielenkiintoiset. Pelicans pelasi eilen kovatempoisen ottelun, ja ottelun lopussa oli jo havaittavissa pientä väsymystä. Joukkue matkasi Raumalle jo eilen illalla. Nyt ovat ns. bussijalat koetuksella illan pelissä. Lukko on saanut palautua hieman pidempään, koska Porista ei kauhean pitkä matka Raumalle ole. Joukkueiden kauden kolmannesta kohtaamisesta ei siis kannata odottaa pelillisesti mitään kovatempoista hellurei-meininkiä. Pisteiden tärkeyttä ei voi kyllä vähätellä. Pelicans nousisi voitolla, TPS:n hävitessä oman pelinsä, tasapisteisiin turkulaisten kanssa. Voitolla myös piste-ero Lukkoon kaventuisi jo neljään pisteeseen. Tappiolla taas ero venähtäisi kymmeneen pisteeseen. Alkukauden munailun jälkeen tilanne alkaa olla se, että kaikki pelit alkavat nyt olla Pelicansille ns. kuuden pisteen pelejä.

Bödker vs Myllyniemi

Illan yksi isoimpia kysymyksiä on, pystyykö Pelicansin maalilla vireeseen päässyt Jere Myllyniemi pysäyttämään tällä kaudella 20 maalia iskeneen Mikkel Bödkerin. Bödker on ollut Lukolla korvaamaton pelaaja maaleillaan ja on alati vaarallinen. Tunnustusta pitää myös antaa Bödkerin vierustoverille, niin ikään tanskalaiselle, sentteri Frans Nielsenille. Aliarvostettu Nielsen on todella monipuolinen, hyvä syöttelijä, joka näkee pelin. Pelicansista katseet kohdistuvat jälleen Immosen johtamaan vitjaan. Sopanen on pääsemässä viimein liekkiin ja maalintekovastuuta sysätään entistä enemmän Vilin harteille. Tavi pisti eilen kiekon tyhjästä maalista ohi, joten ärsytetyllä Tavillakin maali kiiltää varmasti silmissä.

Kokoonpano ennallaan

Pelicansin kokoonpanoon ei ole tullut eilisen jälkeen muutoksia.

Pärssinen – Saarenheimo – Männikkö
Ylönen – Seikola

Tavi – Immonen – Sopanen
Hurri – Jaatinen

Pöyhönen – Paakkolanvaara – Pikkarainen
Korpikari – Richmond

Ritamäki – Esposito – Isomäki

Myllyniemi (Kuusela).


Lukko – Pelicans klo 17.

Aleksi Salonen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti